"Lämmönvaihdin", sanoo kortesjärveläinen yrittäjä Jukka Finni perusteluksi hankkia Hopealoimun tulisija. "Hain säästöä ja sain sitä. Sähkön kulutus on pienentynyt lämmönvaihtimen ansiosta selvästi, noin 5 000 kilowattitunnin verran vuodessa. Tosin minulla on lisänä aurinkopaneelit katolla veden lämmittämistä varten." Lämmönvaihtimen ansiosta osa uunin tuottamasta lämmöstä varastoidaan vesivaraajaan, ja vaihtimen avulla noin 30-40 prosenttia tulisijan lämpöenergiasta voidaan siirtää veteen.
Veden lämmittämisen lisäksi Finni lämmittää tilavan omakotitalonsa Hopeloimun tulisijalla. "Tulisija toimii myös siihenkin tarkoitukseen oikein hyvin. Jos pakkasta on paljon, noin 20 astetta, poltan pesällisen aamulla ja pesällisen illalla. Silloin lämminvesivaraajan vesi nousee jo 80-asteiseksi." Lämmönvaihdin on ollut käytössä yli vuoden, ja kokemukset ovat olleet hyviä.
Lämmönvaihdin on sijoitettu seinän taakse pukutilaan, joten laitteen olemassaoloa ei huomaa. Finni ja hänen elämänkumppaninsa Piia Lindholm (kuvassa) ovat käyttäneet tulisijaa myös kinkun paistamiseen. Mutta kaikista eniten Hopealoimu-tulisijasta tykkää pariskunnan koira Nita. Jos takassa ei ole valkeaa, niin se alkaa katsella siihen malliin että jotain tässä puuttuu. Nita tykkää, kun takassa on kunnon tuli", Finni naurahtaa.